Joulukuussa maailmaan putkahtanut pikkuvanha idiootti joka tuntuu löytävän itsensä kiusallisista tilanteista enemmän kuin usein. Jättää usein huolehtimisen myöhemmälle miettimättä kunnolla tekojensa seurauksia joutuen tästä johtuen usein pulaan myöhemmin. 
Kuuntelee hieman raskaampaa musiikkia ja antaa sormiensa naputella tietokoneen näppäimistöä typerien tarinoiden muodostuessa ruudulle - ja uskaltaa jopa julkaista näitä typeriä tarinoita, joista on ensin hyvin ylpeä, ja sitten iskee katumus.
Surkea pitämään yllä kaverisuhteita, ja jos uudet tuttavuudet eivät satu käymään samaa koulua, niin yhteydenottoja on turha odottaa muutaman viikon jälkeen.
Kuvailee itseään usein sarkastiseksi paskaksi joka yrittää parhaansa mukaan pärjätä koulussa, ja jonka motivaatio on lähes olematona. Negatiiviset puolet tuntuvat kuitenkin samantekeviltä, sillä näkee itsessään myös kaikki parhaatkin puolet, jotka tasapainottavat helposti vihattavan luonteen tavalliseksi, vähän liian ylienergiseksi nuoreksi.

- Stay wild, child.
  • JoinedJuly 29, 2015



Stories by Myfictionalfreedom
Valo by Myfictionalfreedom
Valo
Ellen. Tavallinen nimi tavalliselle tytölle. Tavalliset vaatteet, tavallinen nauru, tavallinen elämä. Tai nii...
ranking #704 in suomi See all rankings
I love you (as in "goodbye") by Myfictionalfreedom
I love you (as in "goodbye")
Hyvin lyhyt kirjoitelma, joka putkahti mieleeni joskus yön pikkutunneilla, ja jonka naputtelin sitten ylös pu...
ranking #65 in novelli See all rankings
1 Reading List