Kun pimeys saapuu (...
By Queenpine
1.0K
52
11
  • Fanfiction
  • dracmalfoy
  • fantasia
  • fredweasley
  • harrypotter
  • suomi

Description

Misha oli itkenyt viimeiset kyyneleensä jo kauan aikaa sitten. Hän oli huutanut tuskasta, hän oli itkenyt silmänsä punaisiksi ja turvonneiksi, hän oli repinyt hiuksia päästään yrittäessään tajuta tapahtunutta. Hänen ruumiinsa haukkoi kouristuksenomaisesti henkeä hänen ajatellessa tätä kaikkea. Hänen keuhkonsa eivät toimineet kaiken tämän surun keskellä ja paniikkikohtaukset tulivat toinen toisensa perään jättämättä häntä rauhaan. Hän oli yksin. Mishan elämä ei ole koskaan ollut täydellistä. Viimeiset kaksi vuotta hän on kestänyt kiduttamista, tuskaa ja tehnyt kaikkensa suojellakseen rakkaitaan. Hän on valehdellut, kiduttanut ja tappanut. Hän on rakastanut, nauranut ja iloinnut. Pimeyden Lordin noustessa voimakkaampana kuin ennen, on Mishan tehtävä kaikkensa pitääkseen elämänsä kasassa. Taistelu hyvyydestä ja pahuudesta kasvaa hänen jokapäiväiseksi kamppailuksi ja viimein tulee hetki, jona Mishan tulee päättää mille puolelle todella kuuluu. USKOLLISUUDEN SALATUT PUOLET KIRJAN JATKO-OSA!!!

Alkuteksti

Continue Reading on Wattpad
Kun pimey...
by Queenpine
1.0K
52
11
Wattpad