Prologi

Hän ei kyennyt unohtamaan Zaynia – hänen yön värisiä hiuksiaan, tunteiden värittämiä silmiä, tuhannen kiitoradan pituisia silmäripsiä, vahvaa leukalinjaa, joka torjuisi vaikka spartalaiset, veitikkamaista tuhannen kilowatin hymyä ja pahan pojan pilkettä silmäkulmassa. Hän ajatteli hellyttäviä alaspäin kurtistuneita kulmia, jotka ojentuivat aina naurun valaistessa pojan kasvot, mutrusuuta, johon Zayn olisi halunnut painaa helliä suudelmia, ja silmiä, joiden taakse syvälle hautautuneen tuskan hän olisi halunnut pyyhkiä pois.